Kategoria:
Sekalaista
-
Frozen lightbox
Kummityttöni syntymäpäivä lähestyi ja hän on kova frozen-fani. Ensin yritin noudattaa lahjatoivetta, joka oli frozen-aiheinen myssy ja rukkaset. Löysin kaupoista vain yhdet, mutta niiden laatu oli niin huono, etten vaan halunnut antaa sellaisia lahjaksi. Niinpä päätin tehdä lahjan itse. Aikataulu …
-
Hopeasormus
Nuppu Mäkinen pitää Fiskarsin ruukissa työpajoja, jossa saa tehdä itse oman hopeasormuksen. Etsin jotain yhteistä aktiviteettia vuosipäivän juhlintaan ja kuulin tästä työkaveriltani. Se kuulosti hienolta, joten osallistuttiin puolison kanssa tällaiseen työpajaan. Työpaja alkoi valitsemalla …
-
Kirjansidontaa
En ollut aiemmin uhrannut sen tarkempaa ajatusta kirjan anatomialle, se vain oli kätevä tapa säilyttää kirjoitettua tekstiä. Mutta oikeastaan sekin on melkoista tiedettä, jota on vuosisatojen ajan hiottu. En tiennyt esimerkiksi, että paperilla on kuitusuunta ja suunnalla on väliä. Kirjansidonnassa …
-
Käsityöaktivismi
Kirjastossa on käynnissä yhteisöllinen käsityöaktivismiprojekti “Tasa-arvon tilkkuja”. Siinä puhutaan neulegraffitista, mutta myös muut käsityön muodot ovat tervetulleita. He keräävät töitä 30.9. asti ja 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä aloitetaan teoksen …
-
Kuumailmapallo piparkakkutaikinasta
Tämän vuoden piparkakkutalo oli kuumailmapallo. Kokeilin ekaa kertaa elintarvikeliimaa tähän, mutta se ei toiminut ollenkaan. Ohjeissa luki, että paina minuutin verran paloja yhteen ja anna kuivua tunnin ajan. Tuin palaset muotoonsa ja annoin kuivua yön yli. Aamulla nostaessani rakennelmaa palaset …
-
Testissä kirjontaneula kahdella kärjellä
Muutaman tunnin käyttökokemuksen perusteella tämä on oikein hyvä. Olen aiemminkin käyttänyt kahden käden tekniikkaa niin, että dominantti käsi (vasen) on työn takapuolella, koska siinä kädessä on tietysti parempi hienomotorinen tarkkuus. Oikea käsi pärjää työn oikealla puolella, kun voi käyttää …
-
James Webb -paita
James Webb -avaruusteleskoopista innostuneena mieheni halusi t-paidan. Piirsin vektoriohjelmalla teleskoopin peilin kuviot ja leikkasin ne Silhouetella kiiltävästä kultaisesta silityskalvosta. Niinhän siinä sitten kävi, että miehen paita oli niin hieno, että itsellekin piti tehdä samanlainen. Nyt …
-
Visit Mordor ja havaintoja ristipistoista
Aloitin tämän ristipistotyön 21.5.2021. Sain sen valmiiksi 15.4.2022. Yksitoista kuukautta siinä meni, viimeistään tässä vaiheessa pitäisi olla ymmärrystä miksi käsityöt ovat niin kalliita. Niiden tekemiseen menee niin kauan aikaa ja tämän materiaalitkin maksoivat melkein 50 euroa. Visit Mordor on …
-
Piparkakkumajakka
Isä ehdotti tämän vuoden piparkakkutaloksi majakkaa ja rupesin miettimään miten siihen saisi pyörivän valon. Itse lediä olisi vaikea pyörittää, koska sen johdot menisivät solmuun. Mietin sitten oikeita majakoita, ja niissäkin oli ennen vanhaan valonlähde paikallaan, ja sen ympärillä pyöri …
-
Joululahjojen paketointi origamityyliin
Valitse origamityyli kun haluat lahjojen paketoinnissa kestävän yhtä kauan kuin varsinaisten lahjojen tekemisessä. Mutta niistä tulee niin nättejä, että se on sen arvoista! Ohjeet löysin youtubesta. Pieni kirjekuori Tätä nykersin kaikista pisimpään. Meni hetken aikaa miettiä mittasuhteita, …