Puolen vuoden käyttökokemuksen perusteella edelliset tekemäni liivit ovat oikein toimivat. Mutta ongelma on, että tarvitsin toisetkin liivit. Kun yhdet ovat pesussa, toiset ovat käytettävissä.
Niinpä tein toiset tismalleen samanlaiset. Tekovaiheesta on enemmän tietoa alkuperäisessä kirjoituksessa.
Ilmoittauduin kansalaisopiston ompelukurssille. Siellä jokainen ompelee omia projektejaan ja opettaja neuvoo ja auttaa sovituksessa tarvittaessa. Itse en tarvitse niin paljoa ompeluneuvoja, mutta sovitusapua kylläkin. Itselleen on vaikeampaa sovittaa vaatteita, joten siihen on hyvä olla joku toinen apuna. Lisäksi siellä saa seuraa, vertaistukea ja uusia ideoita.
Aloitin kurssin tarveompelulla: tarvisin alushousuja ja toiset urheiluliivit. Mutta yllättävin ominaisuus kurssissa on, että se on vauhdittanut omaa ompeluani aika lailla. Olen neljän viikon aikana saanut tehtyä kolmet alushousut, nämä urheiluliivit, puolikkaan kureliivin (luut loppuivat kesken ja odotan tilauksen saapumista) ja “merirosvohousut”. Se, että on maksanut kurssista pakottaa menemään paikan päälle ja ompelemaan joka viikko vähintään sen 2,5h. Mutta harvaa projektia saan valmiiksi niin lyhyessä ajassa, joten yleensä jatkan vielä kotonakin ompelua.
Kommentoi