Puoliso käyttää sormikkaita talvella autoa ajaessa. Ratin ompeleet ilmeisesti kuluttavat juuri peukalot rikki. Olen aiemmin parsinut vain ristikkoparsinnalla, mutta tähän halusin kokeilla joustavaa parsintaa. Päätin siis paikata reiän silmukoimalla.
Ensin poimin silmukat apulangalla talteen, jotta ne eivät karkaisi enempää työskennellessä.
Sitten silmukoin neulalla ja langalla puuttuvat silmukat apulankoja käyttäen. Minulla ei ollut oranssia lankaa, eikä puolisolle värillä ollut väliä, joten käytin punaista. Pääasia on, että ne saa korjattua.
En oikein osannut pitää langankireyttä tasaisena, ja jälkikäteen ajateltuna nelikulmion muotoinen paikka ei ehkä ole paras muoto kestävyyden kannalta. Mutta tekemällä oppii.
Samalla vilkaisin toisen käden peukaloa, ja huomasin, että sekin oli hiutumassa puhki. Päätin parsia senkin tässä vaiheessa, koska se on niin paljon helpompaa kun voi vielä vahvistaa olemassaolevia silmukoita.
Toinen peukku onnistui paljon paremmin. Tässä kokeilin vähän pyöreämpää muotoa, jotta kaikki paine ei kohdistuisi samalle riville. Lieneekö ehjä neulos myös auttanut saamaan tasaisemman langankireyden.
Kommentoi