Käsityöblogi

Nova

  • Scubahousut

    Tilasin kokeilumielessä Jyväskylän kangaskaupasta mustaa scubaneulosta. Se tosiaan muistuttaa etäisesti märkäpukukangasta, vaikka onkin tarkoitettu vaatetuskäyttöön. Scuba on melko paksua, eikä se purkaudu. Kaavana käytin itse piirtämiäni leggingsien kaavoja (Mallikelpoinen). Leikkasin kaavan …

    Lue lisää

  • Tähtihuppari

    Löysin ohjeet tähtihupparin tekoon Made for Apes -blogista. Sen lisäksi, että siinä oli käytetty kahta lempiväriäni, minusta se näytti hienolta. Joten päätin tehdä itselleni tähtihupparin. Kaavana käytin Jujunan naisten hupparia, tällä kertaa lyhyttä versiota kietaisuhupulla. Ohjeissa oli tehty …

    Lue lisää

  • Tiipii

    Tehtiin tiipii siskoni kanssa siskonpojan 1v syntymäpäivälahjaksi. Teimme sen oikein kengännauhabudjetilla käyttäen luudanvarsia ja vanhoja lakanoita. Meillä ei ollut kaavoja, leikkasimme vain viisi kolmion muotoista palaa ja ompelimme ne yhteen. Yksi niistä oli hieman erilainen, sillä siinä kohtaa …

    Lue lisää

  • Leggingsit Mallikelpoisen ohjeilla

    Löysin ohjeet omien mittojen mukaan piirrettyihin leggingsien kaavoihin Mallikelpoisen blogista. Luonnollisesti oli pakko kokeilla tehdä omat pökät, jos kerrankin saisi kunnolla istuvat. Kävin hakemassa EK:n palalaarista 1,5m trikoopalan. Ohjeet kehottivat vähentämään 2cm kaikista horisontaalisista …

    Lue lisää

  • Leikkimatto vol 3

    Tein tämän leikkimaton ystäväni tulevalle vauvalle, hänen laskettu aikansa on kuukauden päästä. Minulta loppui musta puuvillakangas, jota käytin kahden edellisen leikkimaton taustana. Kävin penkomassa EK:n palalaareja ja löysin sieltä kivan harmaapohjaisen tähtikuvioidun puuvillakankaan. Käytin sitä …

    Lue lisää

  • Kadotin edelliset totorolapaseni...

    Kadotin edelliset totorolapaseni. Olen aika varma, että joku varasti ne, koska olivathan ne superhienot. Halusin uudet totorolapaset, joten katselin muutaman tunnin (tai kymmenen) tv-sarjoja samalla kun neuloin uusia lapasia. En ole mikään kovin nopea neuloja. Lankana käytin vaaleanharmaata ja …

    Lue lisää

  • Leikkimatto vol 2

    Tein toisen leikkimaton siskoni kanssa hänen ystävän tulevalle vauvalle. Tässä versiossa on fleeceä välikerroksena, ensimmäisen maton vanha froteepyyhe teki siitä hyvin painavan, varsinkin pestessä. Fleece on paljon kevyempi ja sitä sattui olemaan kaapissa. Muuten se on tehty vanhoista lakanoista, …

    Lue lisää

  • Puikkorulla

    Kyllästyin siihen, että sukkapuikot ja koukut olivat sikin sokin laatikossani. Tein niille pussin, tai oikeastaan rullan, jossa on kujat jokaiselle koolle numeroituna. En tosin ole kovin hyvä ompelemaan käsin, joten numerot ovat vähän vinksahtaneita. Rullan yläreunassa on läppä, joka estää puikkojen …

    Lue lisää

  • Leikkimatto

    Teimme siskoni kanssa jämäkankaista hänen vauvalleen leikkimaton. Siskonpoikani tuntui tykästyvän heti siihen! Pohja ja reunan kanttinauha on tehty vanhasta mustasta puuvillalakanasta. Välissä on vanha froteinen pyyhe tuomassa pehmeyttä. Auringossa ja puussa on täytteenä vanua. Muuten kankaina on …

    Lue lisää

  • Totorojumppis

    Tykkään Totorosta ja kuvittelin, että siskonpoikani olisi tosi söpö pikku-Totorona, joten tein hänelle joululahjaksi jumpsuitin. Jouduin laittamaan vetoketjun selkäpuolelle, koska en halunnut vetoketjun rikkovan etupuolen mallia. Ja takavetoketju taas meinasi, että hupusta pitäisi tehdä …

    Lue lisää