Käsityöblogi
Nova
-
Makebra DL01
Täydellisten rintaliivikaavojen metsästys jatkuu edelleen. Tällä kertaa kokeilin Makebran DL01-kaavaa. Saatan olla kokojen välistä, kun edellinen yritys pienemmällä koolla oli liian pieni ja tämä seuraava koko tuntuu ihan pikkaisen liian isolta. En ole ihan varma miten lähteä muokkaamaan kuppia, …
-
Kånken-reppu
Ompeluelämää-ryhmässä näkyi niin monta hienoa reppua, että halusin itsekin kokeilla tehdä repun Villa & Villan ohjeella. Tein repun täysin ohjeiden mukaan ja tuloksena oli söpö cityreppu, mutta jatkossa tekisin muutaman asian toisin. Seuraavaan versioon tekisin isomman etutaskun, ylipäätänsä …
-
Rintaliivit makebran kaavoilla
Jostain syystä minulla on ollut sellainen käsitys, että rintaliivien ompelu olisi supervaikeaa. Makebran sivuilla on kuitenkin hyvät ja selkeät ompeluohjeet, joilla ei voi epäonnistua. Sieltä saa myös ostettua kaikki tarvikkeet päällikangasta lukuunottamatta. Edestä Suurin haaste on ostaa oikean …
-
Neule Ommellisen puuvillaneuloksesta
Kaava on jujunan lovely cardigans rounded hem. Tein tämän muokkaamatta kaavaa ollenkaan, mutta näin jälkikäteen minun olisi pitänyt tehdä hihoista pidemmät. En tiedä onko minulla pidemmät kädet, vai oliko sillä merkitystä, että kaava on tarkoitettu oikeasti merinovillalle. Merinovillahan joustaa …
-
Tilkkupeitto
Kaappiin oli taas kertynyt kassillinen kangastilkkuja, jotka olivat juuri liian pieniä edes lastenvaatteisiin. Sain kuitenkin erinäisistä paloista leikattua 10cm × 10cm paloja. En ole koskaan ollut kirjavien tilkkupeittojen ystävä, joten valitsin tähän työhön vain musta-valko-harmaasävyisiä paloja. …
-
Joululahjat 2017
Siskonpojalle Vimman kultaletistä tehty pipo Noshin lippapipon kaavalla. Pipon vuori on perusmustaa trikoota. Raglanhihainen tähtipaita. Kokeilin ensimmäistä kertaa alikeompelua ja siitä tuli aika kivan näköinen. Tein tosin sen mokan, että asemoin tähden liian alas, kun en tajunnut ottaa …
-
Heijastinrannekkeita tulevan talven varalle
Mietin yksi päivä, että miksei aikuisten talvivaatteissa ole integroituja heijastimia? Lasten vaatteissa on ja aikuisten urheiluvaatteissa on — mutta ei jokapäiväisissä talvivaatteissa, joissa olisi ensiarvoisen tärkeää tulla nähdyksi. Tarvitsin ainakin hihoihin jotkut heijastimet, jotta bussikuskit …
-
Omat piirakkasukat
Olen muutamaan otteeseen neulonut muille piirakkasukat, mutten koskaan saanut aikaseksi tehdä sellaisia itselleni. Kesälomalla oli aikaa neuloa, joten sain minäkin syksyksi vihdoin omat villasukat. Lanka on Novitan 7 veljestä, koska sitä sattui olemaan lankalaatikossa.
-
Mekkobody ystäväni vauvan 1v synttärilahjaksi
Kaavana käytin Paapiin Hippu-bodyä, joka löytyy Paapiin kaavakirja lapsille -kirjasta. Sävelsin mekko-osan omasta päästäni. Tilasin Nupulta 0.5m kakkoslaatuista sydäntalvi-trikoota, mutta en nähnyt mikä siitä olisi tehnyt kakkoslaatuisen? En nähnyt kuviossa tai kankaassa vikaa. Alaosa …