Käsityöblogi
Nova
-
Kauluspaidan tuunaus
Tuunasin vähän siskonpojan kauluspaitaa siskontytön ristiäisiä varten. Ompelin Eurokankaan mustavalkoraitaisesta trikoosta henkselit paitaan kiinni ja mintunvihreästä trikoosta mirrin kaulaan. Rusetti on kuminauhalenkissä kiinni. Rusetti mintun värisestä trikoosta
-
Siskontytön ristiäislahjaksi frillabody ja leggingsit
Body on tehty tummanharmaasta meleeratusta trikoosta ja leggingsit kimaltavasta persikanvärisestä trikoosta. Molemmat kankaat on aikoinaan ostettu EK:n palalaarista. Vaatesetti Body on tehty Ottobre 1/2017 Bert-bodyn pohjalta, koossa 62. Bertissä on nappilista, mutta muokkasin kaavaa poistamalla …
-
Tikkineulosmekko
Kaavana käytin Jujunan naisten hupparikaavaa, mutta muokkasin sitä aika paljon saadakseni siitä mekon. Tein tällaisen väljemmän version, jonka kanssa voi halutessaan käyttää vyötä. Lisäsin myös sivusaumoihin taskut. Kangas on Noshin tikkineulosta. Se on laadukkaan oloinen ja mukavan tuntuinen, mutta …
-
Kestovanulaput
Siskoni halusi kestovanulappuja ja minulla jää yleensä aina vähintään vanulapun kokoisia paloja yli kankaista. Olen miettinyt, että mihin kaikkeen tilkkuja voisi hyödyntää, koska tuntuu tyhmältä heittää kangasta roskiin. Nyt kerään niitä vain kaapissa olevaan pussiin, mutta kohta pussi on täynnä ja …
-
Lisää boksereita
Majapuun Happy Rain -trikoota jäi vielä hieman yli edellisestä hupparista, joten päätin käyttää palat hyväksi ja tehdä miehelle toiset bokserit. Näissä ei tällä kertaa ole U:n muotoista kappaletta, eikä luukkua, mutta muuten käytin samoja kaavoja kuin edellisissä boksereissa. Vyötäröllä on pehmeää …
-
Leggingsit marmori-kulta-lycrasta
Eurokankaaseen oli tullut kerrankin jotain käymisen arvoista, kun he olivat lisänneet lycraa palalaareihin. Kävin nappaamassa sieltä tällaisen mustan lycran, jossa on marmorikuviointia harmaalla ja kultaisella. Kaava on itse piirretty Mallikelpoisen ohjeilla. Kultaiset osat tulevat varmaan ajan …
-
Leggingsit Hellinin poniletistä
Viime Kankaiden Yöstä ostettu Hellinin poniletti-lycra pääsi vihdoin työn alle. Kivan graafinen kuosi. Metrin palasta valmistui leggingsit ja loput kankaan palat ajattelin käyttää rintaliivien tekoon. Kaava on itse piirretty Mallikelpoisen ohjeilla.
-
Bokserit miehelle
Uhrasin miehen rikkinäiset bokserit ja saksin niistä uudet kaavat. Olen aiemmin tehnyt miehelle bokserit Kangaskapinan ilmaiskaavalla, mutta ne eivät kuulema olleet yhtä mukavat kuin nämä 2undr-merkkiset, joista piirsin kaavat. Kuminauha oli vielä hyvässä kunnossa, joten ratkoin sen irti vanhoista …
-
Siskolle hoitolaukku
Siskon edellinen hoitolaukku oli rikki, ja hän tarvitsi uuden tulevaa vauvaa varten. Kaupan laukuissa hinta tuplaantuu, jos siihen lisätään sana “hoito” eteen. Loppujen lopuksi ei tämäkään laukku hirveästi halvemmaksi tullut, mutta onpahan käyttäjälleen mieluisa ja sopii koonsa puolesta …
-
Keltainen huppari
Tilasin kankaiden yöstä Ehtavaatteilta keltaista joustocollegea ja resoria. Se on aivan täydellisen oikean sävyistä, mutta laatuun en ole tyytyväinen. Kangas on niin ohutta, että hupparin alavara näkyy läpi, lisäksi nurjan puolen nukka menee ikään kuin raidoissa. En oikeastaan tiedä millä tavalla …