Vuoden 2025 piparkakkutalo on goottilainen katedraali. Olen aiemminkin tehnyt kirkon, mutta tämä on ihan uudella tasolla. Käytin Jackielinne pastryn kaavoja, koska oli kiva kun joku muu on nähnyt sen vaivan ja suunnitellut toimivat, yhteesopivat palaset.
Kaavan palat oli toteutettu niin, että seinissä oli lovet, jotka lukkiutuivat toisiinsa ilman kuumaa sokeria tai pikeeriä. Nerokas systeemi, vaikkakin ne ovat aika herkkiä murtumaan. Yhden jalan onnistuin murtamaan nostaessani levyä, mutta liimasin sen kiinni pikeerillä.
Kokeilin monia uusia asioita tämän kanssa ja aion ottaa hyväksi havaitut tavat jatkossa käyttöön.
Kokeilu nro 1: Käytin ensimmäistä kertaa kondiittorin sokeria, eli isomaltoosia ikkunoiden tekoon. Sulatin sen liedellä ja värjäsin sen violetiksi elintarvikeväreillä, jonka jälkeen kaadoin sen ikkuna-aukkoihin. Isomaltoosi sulaa miedolla lämmöllä, eikä se ruskistu niinkuin tavallinen sokeri. Täydellinen ikkunoihin!
Lisäksi huomasin myös, että se särkyy sirpaleiksi kuin oikea lasi. Eli jos joskus haluaa tehdä hylätyn talon, niin sillä saa hienot rikotut ikkunat.
Kokeilu nro 2: Koristelin ensimmäistä kertaa palaset ennen kasausta, ja se on niin paljon helpompaa koristella vaakatasossa olevaa seinää, kuin pystyssä olevaa. En taida enää palata takaisin.
Kokeilu nro 3: Sapluunat pikeerin kanssa. En uskonut, kuinka hyvin sapluunat toimii koristelussa. Leikkasin silhouetella vinyylistä tarran, jota käytin kattojen koristelumuottina. Tarra ei muuten tartu ollenkaan piparkakkuun, lieneekö liian rasvainen pinta? Joka tapauksessa, riittää, että pitää sapluunaa paikallaan parin ensimmäisen kuvion ajan, sen jälkeen pikeeri pitää sapluunan itsestään paikallaan.
Kokeilu nro 4: Hukkapalat kuvioiden reunoilla. How to cook that -youtube-kanavalta poimitussa vinkissä neuvottiin leikkaamaan haluttu osa ja jättämään noin sentin levyinen pala taikinaa osan ympärille. Uunista ottamisen jälkeen siinä on noin puoli minuuttia aikaa leikata ne hukkapalat pois, ennen kuin piparkakku kovettuu liikaa.
Hukkapalojen idea on vähentää osien leviämistä uunissa. Kun tekee monimutkaista rakennelmaa, on tärkeää että palaset sopii yhteen ja niiden turpoaminen haittaa siinä. Hukkapalat turpoaa uunissa ja kun paistamisen jälkeen leikkaa alkuperäistä leikkuujälkeä pitkin, saa osat, jotka ovat juuri oikean kokoisia.
Kokeilu nro 5: Käytin mustaa elintarvikeväriä. Siitä tuli yllättävän tummaa, pelkäsin että saisin vain tummanharmaata, mutta se toimi hyvin.
Kommentoi