Syksyllä pitäisi tehdä syksy- tai talvivaatteita, mutta mitä teen? No kesähousut tietysti. Tarkemmin culottesit, jotka muuttuvat merirosvohousuiksi lahkeen naruja kiristämällä.
Hollywood-versio merirosvohousuista on löysät, pussilahkeiset vähän polven alle ulottuvat housut. Päädyin jotenkin Ora Linin youtube-kanavalle ja näin videon näiden housujen teosta. Ne vaikuttivat mukavilta, niinpä ostin hänen kaavan.
En suosittele ostamaan kaavaa, ellet halua tehdä haarakoukkua uusiksi. Näissä on niin omituisen muotoinen haarakoukku, että en tiedä kenelle ihmiselle sellainen sopisi. Epäilen, että kaavan on tehnyt joko AI tai aloittelija. Kaavan ompeluohjeet sen sijaan ovat ihan selkeät, vaikka teinkin osan eri tavalla.
Epäilin jo kaavaa piirtäessä, että tämä ei tule toimimaan, mutta päätin silti tehdä kaavasta koeversion vanhasta lakanasta. Kaavanmuokkaus ei ole minun vahvuuteni ja haarakoukku on aina ollut vähän mysteeri. Ties vaikka housujen runsas määrä kangasta ja rypytys auttaisi istuvuuteen? Mutta olin oikeassa, tämä haarakoukku ei sovi ainakaan itselleni ollenkaan, se kaivautui ikävästi vakoon takaa ja edestä. En viitsi edes laittaa kuvaa siitä.
Winifred Aldrichin kirjasta Metric Pattern Cutting for Women’s Wear, 6th edition, löytyi ohje culottes-housujen muokkaamiseen hameen peruskaavasta. Sen kappaleiden muodot muistuttivat tätä kaavaa, joten ajattelin että se voisi olla toimiva tapa piirtää haarakoukku. Katsoin erityisesti suoria keskietu- ja keskitaka-saumoja, sekä sisäsaumojen suoria kulmia.
MInun on vaikea hahmottaa, että poistamalla haarakoukusta materiaalia saa lisää tilaa. Lisää syvyyttä ja jyrkemmät kaaret toivat lisää istuvuutta niin, että saumat istuvat kauniisti eikä kaivaudu mihinkään.
Jouduin leventämään lahkeita sisäreidestä, jotta sain tarpeeksi syvyyttä haarakoukkuun, mutta kavensin sen takaisin alkuperäiseen leveyteen lahkeensuuta kohti. Olisin voinut poistaa ulkosivusaumasta saman verran kuin lisäsin, mutta ajattelin että ei tuo määrä haittaa jo valmiiksi väljissä pussihousuissa.
Niinpä tein uuden koeversion, joka ilokseni näytti toimivalta ja istui mukavasti. Harmi, että tein sen vanhasta lasten lakanasta, muuten olisin voinut ottaa tämän koeversion käyttööni. Tämä kuosi ei ole ihan omaan makuuni.
Varsinaiset housut tein mustasta pellavasta. Sivusaumat, taskupussi ja haarakoukku on ommeltu pussisaumoilla. Kaavan ohjeiden mukaan vyötärönauha ommellaan ensin oikealta puolelta, sitten taitetaan puoliksi ja vedetään 6mm yli edellisen sauman, jotta sen voi ommella päältä päin stitch-in-the-ditch tyyliin. Kokeilin tätä, mutta en tykännyt miltä vyötärönauha näytti kun saumavarat on käännetty ylöspäin sen sisälle, niin purin sen ja ompelin yhteen tavalliseen tapaan ja huolittelin reunat saumurilla.
Lahkeensuissa on nauhakujat, jolloin ne voivat olla kiristettyinä pussittavat merirosvohousut ja löysättyinä culottesit. Piti hetken miettiä miten samaan saumaan saa sekä pussisauman, että halkion ja päädyin ompelemaan ja leikkaamaan saumavarat 45 asteen kulmassa, ja silittämään sauman auki siitä eteenpäin.
Piti kokeilla housuja valkoisen nauhan kanssa, koska minulla ei ole mustaa nauhaa.
Näistä tuli oikein mukavat ja ilmavat kesähousut. Täytyy vielä ostaa mustaa nauhaa ennen ensi kesää, jotta nämä sitten pääsevät heti käyttöön lämpimillä säillä.
Kommentoi