Kirjanmerkkejä ja kortteja

Kirjanmerkkejä ja kortteja

Olen viime aikoina lukenut taas enemmän fyysisiä kirjoja, ja käyttänyt kirjanmerkkinä satunnaisia kuitteja tai villalangan vyötteitä. Mutta miksi ei tekisi ihan oikeaa kirjanmerkkiä joka olisi vielä kauniskin?

Niinpä piirsin netistä löytyneen mallin perusteella oman kirjanmerkin, tietysti fantasiatyyliin, ja folioin sen mustalle kartongille kullan värisellä foliolla.

Silhouette Cameo 5 -lekkurissa on uutuutena lämpökynä ja se on avannut ihan uusia sfäärejä omaan askarteluuni. Lämpökynää käytetään foliointiin ja se toimii yllättävän hyvin. Mustan ja kullan yhdistelmässä on jotain taikaa.

Kirjanmerkin lisäksi tein siskonpojan syntymäpäiväkortinkin leikkurilla. Hän ei toivonut muuta kuin rahaa lahjaksi, joten tein korttiin setelinpidikkeen, johon rullasin seteleitä. Teemana oli tietysti jalkapallo, koska hän on hyvin kiinnostunut jalkapallosta.

Foliointikärkiä on kahden paksuisia, 1mm ja 2.5mm. Jos haluaa piirtää paksumpaa jälkeä, niin siihen pitää valita jokin täyttömoodi. Itse käytän yleensä ruudukkoa, jolloin se piirtää halutun kuvion täyteen pientä ruudukkoa ja siten siirtää folion koko alueelle. Tämän haittapuolena on toki, että se kuviointi näkyy valmiissa pinnassa. Teollisessa folioinnissa se kuvio painetaan kohopainotekniikalla, jolloin siitä tulee kauttaaltaan sileä.

Tämä täyttömoodi sopii varsin hyvin pienen skaalan puuhasteluun kotona, ei minulla ole tiloja eikä varaa mihinkään painokoneisiin.

Lähikuvaa ruudukon jäljestä.

Kommentoi