Kävin kierrätyskeskuksessa ja mukaani tarttui kaksi kappaletta punaisia verhoja. Verhoina niille ei ollut tarvetta, mutta näin mielessäni että niistä voisi tulla hieno hame.
Valitsin kietaisuhameen, koska suosin vaatteita, joiden kokoa voi säätää edes vähäsen. Tällöin niitä tulee käytettyä enemmän, koska ne sopivat aina päälle.
En käyttänyt mitään kaavaa tähän, koska kietaisuhame on hyvin yksinkertainen toteuttaa. Se on vain vyötärökaitale, jossa on napinläpi keskellä ja nauhat molemmissa reunoissa. Hameen voi kiinnittää vyötärökaitaleeseen haluamallaan tavalla. Itse käytin myötälaskoksia, koska halusin niin runsaan hameen kuin vaan kangasta riittää. Leikkasin yhdestä verhosta vyötärökaitaleen ja sitten ompelin molemmat verhot yhteen ja laskostin ne sopimaan vyötärökaitaleen pituuteen.
Vyötärökaitaleen pituudeksi valitsin 1,5 kertaa vyötärönympäryksen, jotta hame menee tarpeeksi pitkältä matkalta päällekäin, ettei jalat vilku.
Hukkapaloja ei jäänyt kuin pari senttiä, kun totesin tehneeni liian pitkät nauhat ja lyhensin niitä hieman. Helmassa hyödynsin verhon olemassaolevaa päärmettä.
Pro tip: tästä saisi helposti käännettävän hameen, jos ompelee hameen saumat katesaumalla. Tällöin vyötärökaitale voi olla vaikka eri värinen eri puolilla. Sillä saa heti uutta ilmettä ja vaihtelua hameeseen.
Kommentoi