Kategoria:
Sekalaista
-
Nyörihaarukka
Kun päättää tehdä Outlander-inspiroituneen asun ja miettii, minkälaisilla nyöreillä kureliivit nyöritettiin, voi löytää ilahduttavia uusia käsityötekniikoita. Nyörihaarukka (englanniksi lucet) tuli esiin toistuvasti histel-piireissä, joten päätin kokeilla sitä. Vanhimmat löydetyt nyörihaarukat ovat …
-
Piparkakkukatedraali
Vuoden 2025 piparkakkutalo on goottilainen katedraali. Olen aiemminkin tehnyt kirkon, mutta tämä on ihan uudella tasolla. Käytin Jackielinne pastryn kaavoja, koska oli kiva kun joku muu on nähnyt sen vaivan ja suunnitellut toimivat, yhteesopivat palaset. Kaavan palat oli toteutettu niin, että …
-
Codex astartes
Tein kaverille syntymäpäivälahjaksi kirjan Warhammer 40K -teemalla. Kaveri on varsin aktiivinen pelaamaan ja maalaamaan figuja. Koska en itse tiedä siitä juuri mitään, kysyin puolisolta tarkempia speksejä ja hän ehdotti space marinesia. Niinpä kirjan nimeksi tuli Codex astartes ja kannessa on niiden …
-
Totoro-nukke nahasta
Kaava on GrainydaysPH:n tekemä, löysin sen Etsystä. Se oli niin söpö, että minun oli pakko ostaa se. Sininen nahka on Badalassi Puebloa, ja vaalea on värjäämätöntä kasviparkittua nahkaa. Molemmat ovat noin 1.5mm paksuja. Pueblossa on oikein miellyttävän näköinen, eläväinen pinta. Täytyy harkita tätä …
-
Kirjanmerkkejä ja kortteja
Olen viime aikoina lukenut taas enemmän fyysisiä kirjoja, ja käyttänyt kirjanmerkkinä satunnaisia kuitteja tai villalangan vyötteitä. Mutta miksi ei tekisi ihan oikeaa kirjanmerkkiä joka olisi vielä kauniskin? Niinpä piirsin netistä löytyneen mallin perusteella oman kirjanmerkin, tietysti …
-
Nahkainen penaali
Törmäsin Ommel-festareilla uuteen tuttavuuteen, joka oli ruotsalainen clurigt.se. He myyvät materiaalipakkauksia, joista löytyy kaikki tarvittava erilaisten nahkatuotteiden tekemiseen. Näiden ero muihin näkemiini kitteihin on, että ompelulanka on ohuempaa ja ei vahattua, lisäksi ommelreiät on …
-
Aurinkolasikotelo nahasta
Halusin kokeilla sheridan-tyylistä nahan kuviointia, mutta halusin myös, että se olisi käyttöesine, eikä vain harjoittelukappale. Niinpä keksin, että voisin tehdä aurinkolasikotelon nahasta ja kuvioida sen. Etsin netistä inspiraatiota ja löysin kaavan, joka voisi toimia. Testasin sen toimivuutta …
-
Piparkakku AT-AT
Tänä vuonna palattiin takaisin Star Warsin maailmaan ja tein piparkakkuisen version kävelijästä, eli All Terrain Armored Transportista (AT-AT). Löysin kaavat tähän netistä, Cakes by Choppan facebook-sivuilta: sivu 1 ja sivu 2. Varoituksen sananen: kaavat on huonolaatuisia, mutta kyllä niistä …
-
DMATMOOBIL
Olipa kerran eräs fanifiktio nimeltä “Draco Malfoy, and the mortifying ordeal of being in love”, tai tuttavallisemmin DMATMOOBIL. Ajattelin, että se sopisi seuraavaksi kirjansidontaprojektiksi, jossa tekisin tyhjän kirjan sijaan sellaisen, jossa olisi sisältöäkin. On joitain luovia …
-
Dutch tiles blackwork
Elämäni toinen blackwork-kirjontatyö. Kaava on Peppermint purplen Dutch tiles. Aloitin tämän huhtikuussa 2022 ja heti perään lokakuussa 2024 se oli valmis! Minulla on aika monta projektia meneillään samaa aikaa, ja tämä on ollut lähinnä matkatyö. Se on tarpeeksi pienikokoinen ja vaatii vain neulan, …