Kategoria:
Ompelu
-
Japanilaistyylinen esiliina
Osallistuin työnväenopiston kasvisruokakurssille, jossa oli yhtenä vaatimuksena oman esiliinan käyttö. En omistanut aiemmin esiliinaa, joten mikä oiva tekosyy ommella sellainen. En halunnut kuitenkaan sellaista perinteistä takaa solmittavaa mallia, joten päädyin tekemään japanilaisen version. Tässä …
-
Collegepaita
Olen tullut siihen tulokseen, että en koskaan käytä huppuja. Vaikka huppari onkin lempivaatteeni, en koskaan nosta huppua ylös. Sen sijaan huppu on tiellä talvitakin ja kaulaliinan kanssa, joten päätin kokeilla tällä kertaa jotain erilaista. Hupun sijaan tein hyvin korkean kauluksen, jota ajattelin …
-
Laukku
Olen alkanut kuljettamaan työläppäriä kotiin etäopiskelupäivinä, mutta läppäri ei mahtunut aiempaan laukkuuni eikä minulla ollut varsinaista läppärilaukkua työn puolestakaan. Väsyin kuljettamaan läppäriä erillisessä kangaskassissa, joten tein laukun, johon läppäri mahtuu helposti. Kaavan tein itse, …
-
Muistipeli
Halusin antaa siskonpojan syntymäpäivälahjaksi jotain itsetehtyä. Keksin, että voisin tehdä ylijäämätilkuista muistipelin ja saada siinä samalla vähän tilkkupinoa pienennettyä. Leikkasin huovasta kasan neliöitä, joista osasta leikkasin vielä sisemmän osan pois. Sitten ompelin trikootilkun kahden …
-
Makuupussin suojus
Lainasin miehen makuupussia kun menimme telttailemaan. Kävi ilmi, että mies on säilyttänyt makuupussia isossa säkissä, koska alkuperäinen pussi on hävinnyt. Halusin pakata makuupussin vähän tiiviimmin, joten ompelin sille pussin. Kangas on mustaa polyuretaanilaminoitua ulkoilukangasta, jota …
-
Treenivaatteita
Urheiluliivit En jaksanut enää sitä salitreenin jälkeistä taistelua yrittää hikisenä ja nihkeänä saada urheiluliivit pois päältä. Seuraavien urheiluliivien tulisi ehdottomasti olla edestä vetoketjulla avattavat. OE-ryhmässä näkyi kesällä aika paljon kuvia Greenstyle Endurance Sports Bra -kaavalla …
-
Farkkujen paikkausta
Instagramissa oli paljon hauskoja tapoja korjata reikiä vaatteissa avainsanalla #visiblemending. Päätin kokeilla itsekin tehdä näkyvän paikan sashiko-kirjonnalla kun huomasin, että farkkujen pohkeessa oli kaksi reikää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut housut rikki pohkeesta. Yleensä ne …
-
Alusvaatteita tilkuista
Kulutin viimeisenkin tilkun Ehtavaatteiden sinistä universumitrikoota alushousuihin. Jouduin leikkaamaan etukappaleen poikittain langansuuntaan nähden, koska kangasta ei vain ollut enää tarpeeksi. En usko, että se vaikuttaa niin paljoa elastaanitrikoossa, mutta aika näyttää. Kokeilin tällä kertaa …
-
Boksereita miehelle
Miehen bokserit olivat taas hajoamispisteessä, joten ratkoin niistä kuminauhat irti ja käytin ne uudelleen. Olen viime päivinä käynyt läpi kangasvarastoani ja päätin alkaa tuhota ylimääräisiä kankaita. Miehen boksereihin valikoitui EK:n vihreämusta trikoo. Kaavat olen piirtänyt jo aiemmin vanhoista …
-
Frillapaita
Sisko toivoi yksiväristä paitaa tytölleen, joten toteutin frillapaidan harmaameleeratusta trikoosta. Kaavana käytin Ottobre 6/10 Let It Be koossa 86, mutta kavensin sitä hieman. Siskontyttö on tosi kapea, joten suurin osa 86-ko’oista on pituudeltaan sopivia, mutta aivan liian isoja …