Kategoria:
Ompelu
-
Haaremihousut
Lähdimme melkolailla hetken mielijohteesta Tampereelle päivävisiitille. Luonnollisesti googlasin heti kaikki kangaskaupat Tampereen alueella! Moni ei ollut auki lauantaisin, mutta tykkäsin erityisesti Nextiilistä ja Tekstiili Fihl-Tuomisesta. Nextiilistä ostin kaksi isoa kerää keltaista ja harmaata …
-
Päiväpeitto siskonpojan syntymäpäivälahjaksi
Eurokankaan tummanharmaasta Tuuli double gauze -kankaasta tehty päiväpeitto. Välissä on vanulevyä. Päiväpeitto on noin 140 x 200 cm kokoinen. Siskonpojan syntymäpäivät ovat ensi viikolla ja sisko toivoi pojalle päiväpeittoa. Mintun värinen kangas olisi ollut ensisijainen vaihtoehto, mutta se double …
-
Meikkipussi korkkikankaasta
Korkkikangas oli minulle ihan uusi tuttavuus. Näin tämän kalanruotokuvioisen korkkikankaan Ommel-festareilla, ja halusin itsekin ommella siitä jotain. Tilasin kangasta Ullakalta ja tein meikkipussin Villa & Villan ohjeella. Sisältä Lähikuvaa vetoketjusta Vuoritin kankaan EK:n kernillä, …
-
Huppari kuparisesta Sielulinnusta
Halusin tehdä uuden version aiemmasta Sielulintu-hupparista. Siinä oli muutamia asioita, joihin en ollut ihan tyytyväinen. En kuitenkaan halunnut toista kopiota,joten tein sen hopeisen kankaan sijaan kuparisesta kankaasta. Muutos 1: taskut Tässä versiossa taskut on tehty perinteisesti Jujunan …
-
Alusvaatteet Hellinin poniletistä
Kokeilin uudestaan Makebra DL-04 -kaavaa, tällä kertaa kokoa isompana. Edellinen koko osoittautui liian pieneksi. Kaikki materiaalit päällikangasta lukuunottamatta on ostettu Makebralta. Päällikangas on Hellinin poniletti-lycraa. Aiemmista rintaliiveistä poiketen käytin tässä vahvistuksena …
-
Kauluspaidan tuunaus
Tuunasin vähän siskonpojan kauluspaitaa siskontytön ristiäisiä varten. Ompelin Eurokankaan mustavalkoraitaisesta trikoosta henkselit paitaan kiinni ja mintunvihreästä trikoosta mirrin kaulaan. Rusetti on kuminauhalenkissä kiinni. Rusetti mintun värisestä trikoosta
-
Siskontytön ristiäislahjaksi frillabody ja leggingsit
Body on tehty tummanharmaasta meleeratusta trikoosta ja leggingsit kimaltavasta persikanvärisestä trikoosta. Molemmat kankaat on aikoinaan ostettu EK:n palalaarista. Vaatesetti Body on tehty Ottobre 1/2017 Bert-bodyn pohjalta, koossa 62. Bertissä on nappilista, mutta muokkasin kaavaa poistamalla …
-
Tikkineulosmekko
Kaavana käytin Jujunan naisten hupparikaavaa, mutta muokkasin sitä aika paljon saadakseni siitä mekon. Tein tällaisen väljemmän version, jonka kanssa voi halutessaan käyttää vyötä. Lisäsin myös sivusaumoihin taskut. Kangas on Noshin tikkineulosta. Se on laadukkaan oloinen ja mukavan tuntuinen, mutta …
-
Kestovanulaput
Siskoni halusi kestovanulappuja ja minulla jää yleensä aina vähintään vanulapun kokoisia paloja yli kankaista. Olen miettinyt, että mihin kaikkeen tilkkuja voisi hyödyntää, koska tuntuu tyhmältä heittää kangasta roskiin. Nyt kerään niitä vain kaapissa olevaan pussiin, mutta kohta pussi on täynnä ja …
-
Lisää boksereita
Majapuun Happy Rain -trikoota jäi vielä hieman yli edellisestä hupparista, joten päätin käyttää palat hyväksi ja tehdä miehelle toiset bokserit. Näissä ei tällä kertaa ole U:n muotoista kappaletta, eikä luukkua, mutta muuten käytin samoja kaavoja kuin edellisissä boksereissa. Vyötäröllä on pehmeää …