Standaarin jälkeen ajattelin, että voisin tehdä toisenkin FPP-tilkkutyön. Selasin etsyä ja löysin QuiltbyNightDesigns Hope is the thing with feathers -kaavan, joka kolahti heti. Voi olla, että olisi helpompaa tehdä joku yksinkertaisempi työ näin aloittelijana, mutta mulla on ollut enemmän tapana tehdä niitä, mitkä miellyttää omaa silmää vaikeustasosta huolimatta. Siinä on sitten samalla motivaatiota oppia, ja oppirahoja myös maksettiin tässäkin työssä. Aloitin työn maaliskuussa.
Aloitin etsimällä 13 sateenkaaren väriä kankaana. Taustaväriksi halusin mustan, jotta feeniks pääsisi oikein loistamaan. Minulla oli Y2 ja Y3 keltaisen sävyiset kankaat jo omasta takaa aiemmista projekteista, joten muiden värien pitäisi sointua niihin. Suuntasin Eurokankaaseen, koska oli pakko nähdä ne kankaat fyysisesti. Verkon kautta on ihan mahdotonta mallata kankaiden värejä.
Eurokankaan valikoima rajoittikin sitten päätöksiä aika paljon. En alunperin ollut tyytyväinen G-vihreään, O1 tai O2 oransseihin. G ja O2 olivat mielestäni liian kirkkaita, ja O1 oli liian rusehtava. Mutta valmiissa tilkkutyössä ne sopivat mielestäni ihan hyvin joukkoon. P6-tummansininen ja P4-violetti löytyivät palalaarista, muut pakalta. P4 oli myös ainoana kuviollisena ihan hauska yksityiskohta. Kaikki kankaat on käsityöpuuvillaa.
Oppiraha nro 1: P6-tummansininen kangas ei erotu tarpeeksi mustasta taustasta. Olisi pitänyt kiertää useampi kangaskauppa ja yrittää löytää parempia värejä.
Langaksi valitsin beigen, koska en tiennyt millä olisin ommellut näin monta eri väriä yhteen. Beige valikoitui siksi, että se on melko neutraali, ei liian vaalea eikä liian tumma. Se toimi hyvin värillisten osioiden kanssa, mutta taustassa olisi pitänyt käyttää mustaa tai sitten omaa ompelukonetta.
Oppiraraha nro 2: Ompele samalla koneella koko työ. Ompelin tätä työtä sekä kotona, että työväenopiston ompelukurssilla. Kurssi oli läheisen koulun käsityötiloissa, joissa koneiden säädöt eivät aina ole ihan mintissä. Se oli myös oma mokani, kun en joka kerta käyttänyt aikaa koneen säätämiseen. Eniten niissä tuntui olevan ongelmia langankireyden kanssa. Sen lisäksi, että säädöillä ei aina näyttänyt olevan mitään vaikutusta lopputulokseen, en myöskään halunnut käyttää liikaa aikaa siitä kahdesta tunnista, joka kurssille oli viikottain varattu.
Olisi pitänyt joko tuoda oma kone aina mukaan, tai sitten jaksaa hienosäätää koulun koneita. Huono langankireys työn takapuolella oikein loistaa omaan silmääni, mutta onneksi ripustin tämän työn seinälle, joten taustapuolta ei tarvitse katsella.
Pyöröleikkuri, leikkuualusta ja add-a-quarter viivotin oli kovassa käytössä tässä työssä. Varsinkin viivotin oli näppärä, siinä on pieni pykälä, jonka voi asettaa saumaa vasten ja ja leikata viivottimen reunaa pitkin, jolloin saa nopeasti ja näppärästi leikattua neljäsosatuuman saumavarat. Mitään ei tarvitse varsinaisesti mitata, riittää että palat ovat isompia kuin kaava, jolloin ylimääräiset voi leikata pois.
Ompelin pikkuhiljaa lisää kappaleita ja huhtikuun lopussa sain kaikki kappaleet yhdistettyä. Sitten käytinkin pari päivää paperien repimiseen taustapuolelta. Ennen aloittamista luin vinkin, että kannattaa käyttää lyhyttä piston pituutta, koska se tekee paperista helpommin revittävää ja noudatin tätä ohjetta. Käytin 1.6 piston pituutta ja se auttoi kyllä, mutta oisi voinut mennä vielä lyhyemmäksi. Tai sitten käyttää jotain muuta paperia kuin perus 80gsm tulostuspaperia. Kyllä siitäkin selvittiin, vaikka aikaavievää hommaahan se on. Pinseteillä sai kaivettua pienimmät paperin rippeet.
Seuraavaksi tilasin vanulevyä ja kävin taas Eurokankaan palalaareissa etsimässä taustakangasta. Löysin kivan hienovaraisesti kuvioidun violetin puuvillakankaan, jota oli juuri sen verran, että sai ommeltua paloista taustan kokoisen palan. Tausta koostuu oikeasti kolmesta palasta, mutta saumat häviää kuvioon ja tikkaukseen.
Oppiraha nro 3: vakauttaminen. Kun paperi oli poistettu, työssä oli noin miljoona palasta eri langansuuntiin, joten siinä oli myös vaara venyä ja vanua. Pitäisi ehkä jotenkin vakauttaa se ennen tikkausta. Olen miettinyt pitäisikö tärkätä tai käyttää jotain spray-liimaa kiinnittämään se vanulevyyn. Sen sijaan en tehnyt mitään muuta kuin neulasin hakaneuloilla kaikki kolme kerrosta yhteen. Tavalliset neulat raapivat kädet rikki kun työtä pitää käännellä ja väännellä tikatessa.
Päädyin tikkamaan jokaisen kankaan omalla värillä, koska ajatus siitä, että joku perinteinen tikkauskuvio kulkisi koko feeniksin poikki ei miellyttänyt. Tämä tietysti toi lisää työtä, mutta oli mielestäni oikea ratkaisu, koska se näyttää hyvältä. Aloitin käyttämällä värillistä alalankaa, mutta se ei näyttänyt hyvältä taustapuolella, joten purin ne tikkaukset ja käytin koko työssä alalankana taustakankaan väristä violettia.
Ajattelin, että tikkauksen aloitus keskeltä olisi parasta, koska mahdolliset venymiset siirtyisi sitten reunoille. Leikkasin vanun ja taustakankaan isommaksi kuin päällikankaan juuri tästä syystä. En vain tajunnut, että koko työ olisi pitänyt tikata keskeltä reunoilla päin. Tikkasin ensin feeniksin, mikä aiheutti kankaan “kuplimista” mustilla osuuksilla, jotka jäivät värillisten väliin. Esimerkiksi siipien välinen alue pään yläpuolella ja jalkojen ja tulen välinen alue. Näissä näkyy vähän kankaan viertymistä tikkauksien välissä.
Long arm -ompelukone olisi tietysti tehnyt tikkauksesta paljon helpompaa, mutta sellaiseen ei ole varaa eikä edes sen kokoista huonetta, että semmoinen mahtuisi sisälle. Lisäksi vapaavarrella olisi ollut helpompaa liikuttaa työtä, mutta en osaa tehdä sillä tasaisen pituisia tikkejä. Niinpä ompelin tämän tavallisella paininjalalla aina paininjalan etäisyydeltä. Tämä aiheutti tietysti sen, että työtä piti koko ajan käännellä eri suuntiin ja se käsittely taas lienee aiheuttanut kankaan venymistä.
Ompelukoneeni on myös seinää vasten, joten koneen ympärillä ei ollut tarpeeksi pöytätilaa levittää työtä kunnolla. Sen sijaan kaksi ompelukoneen ominaisuutta helpottivat työtä, niistä ensimmäinen on polvinostin: sen avulla voi jalalla nostaa paininjalan ylös ja käyttää molempia käsiä kankaan siirtelyyn. Toinen ominaisuus oli automaattinen langankatkaisu: helpotti, kun ei tarvitse siirtää työtä katkaistakseen alalangan.
Kun tikkaus oli valmis, leikkasin työn reunat tasaisiksi ja kanttasin sen käsin. Olisin halunnut kantata samalla taustakankaalla, mutta sitä ei jäänyt tarpeeksi, niinpä päädyin käyttämään mustaa. Ompelin kantin oikeat reunat vastakkain koneella, käänsin kantin kokonaan taustapuolelle ja ompelin käsin kiinni.
Yritin taitella kulmia jiiriin, mutta se ei oikein näyttänyt hyvältä, niin lopulta taitoin ne vain suoraan.
Työ valmistui lopulta kesäkuun alussa, eli reilu kaksi kuukautta siinä meni aikaa. Lopullinen koko on 150 x 150 cm. Se on vähän liian pieni ollakseen peitto, joten siitä tuli seinävaate. Ainoa tarpeeksi iso ja ehjä seinäpinta oli ompeluhuoneessa silityspisteen takana. Se ei ole paras paikka, jossa työ pääsisi kunnolla esille, mutta parempi kuin ei mitään. Olisi ollut sääli viikata se johonkin kaappiin piiloon.
Tilkkutyökiintiö on nyt hetkeksi täysi, seuraava työ voisi olla jotain ihan muuta. 😅
Kommentoi